1.5.2012
Ajot-2012
Ajot-2014
Ajot-2015
Ajot-2018
Ajot-2019
Ajot-2020
Ajot-2021
Ajot-2022
Kurvailua

Ajokausi 2012.

Tietoja moposta. 

Avaa tästä ohjeet vastakäännöksien opetteluun.

TYÖNNÄ hienokseltaan sen puoleista ohjaustangon päätä eteenpäin johon suuntaan haluat kaartaa.
Sitä voimakkaammin ja nopeammin mitä suurempi kaartamisen tarve on.

Harjoittele tätä tekniikkaa ihan joka ajoreissulla!

Hyrrävoiman ensimmäinen ominaisuus on pitää esineen pyörimisakselin suunta muuttumattomana. Toinen ominaisuus on se, että kun pyörimisakselia kallistetaan, esine pyrkii kääntymään kallistuksen suuntaan, oletetun pystyakselinsa ympäri.

Suomeksi sanottuna, kun moottoripyörää kallistetaan, se lähtee kaartamaan kallistuksen suuntaan. Mutta miten moottoripyörää kallistetaan?

Nyt kysyjä saa jo mielenkiintoisia vastauksia:

– Sitä vaan kallistetaan, ei siinä mitään ongelmia ole.

– Käännetään ohjaustankoa siihen suuntaan, minne tahdotaan mennä.

– Siirretään omaa ylävartaloa sille puolelle, mihin halutaan kaartaa.

Näin vastailevat kokeneet motoristitkin, joiden ajokilometrimäärät voivat olla huikeat.

Mutta näin se nyt vaan ei ole!

Ei ilmassa ole mitään kahvoja, joista tempaisemalla voi kallistaa itseään ja/tai ajokkiaan johonkin suuntaan. Mutta jokin keino siihen pitää löytää, jos mielii moottoripyörän muuttavan kulkusuuntaansa.

Aikaisemmin mainitulla painopisteellä on hitaassa ajossa sellainen ominaisuus, että se pyrkii pitämään paikkansa muuttumattomana. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kuljettaja siirtää ylävartaloaan oikealle, moottoripyörä kallistuu automaattisesti vasemmalle ja päinvastoin. Jos siis haluaa aloittaa kaartamisen oikealle, missään tapauksessa ei pidä kallistaa ylävartaloaan samaan suuntaan eli oikealle, vaan päinvastoin vastakkaiseen suuntaan eli vasemmalle.

Kaartaminen

KUN suoraan menevän moottoripyörän kuljettaja kallistaa itseään jommallekummalle puolelle, pyörä ei suinkaan kallistu samaan suuntaan, vaan päinvastaiseen, jonne se lähtee kaartamaan.

Tällainen niin sanottu kallistus ulos on käyttökelpoinen pienissä nopeuksissa. Sitä on suorastaan pakko käyttää ajettaessa raskaalla katupyörällä maasto-olosuhteissa ja erityisesti, kun ajetaan niin sanotussa spoorissa eli renkaan levyisessä ajourassa. Ohjaustankoa ei siis käännetä mihinkään suuntaan, vaan ajopeli saadaan hyrrävoiman ansiosta kaartamaan haluttuun suuntaan vartaloa vastakkaiseen suuntaan kallistamalla.

Suuremmissa nopeuksissa moottoripyörää ohjataan ohjaustangon avulla, jota ei käytetä niin kuin moni kuvittelee, vaan aivan päinvastaisella tavalla.
Työntö ”väärään” suuntaan

Ohjaustangon kääntäminen on huono ilmaisu. Ei hyvä, mutta ehkä paras sanonta on ohjustangon (kevyt) työntäminen.

Pesunkestävälle automiehelle jäljempänä oleva teksti voi olla vaikeaa hyväksyä. Jos autolla halutaan kaartaa oikealle, auton ohjauspyörää käännetään oikealle, mutta jos moottoripyörällä halutaan kaartaa oikealle, sen ohjaustangon liikkeen pitääkin suuntautua vastakkaiseen suuntaan. Tämä tehdään työntämällä ohjaustangon oikeaa päätä hienokseltaan eteenpäin.

Mihin moinen oikein perustuu?

Jotta hyrrävoima ryhtyisi kääntämään moottoripyörää jompaankumpaan suuntaa, kuljettajan pitää ensin saada pyörä kallistumaan haluttuun suuntaan. Kun ohjaustangon oikeaa puolta aletaan työntää eteenpäin, etupyörä aloittaa kääntymisen vasemmalle – hienokseltaan ja lyhyeksi ajaksi. Mutta se riittää.

Kääntäminen

MONI motoristi ryhtyy tiukan paikan tullen toimimaan väistämistilanteessa autonkuljettajan tavoin, jolloin ohjaustankoa käytetään auton ohjauspyörän tapaan.

Seurauksena on moottoripyörän kallistuminen vastakkaiseen suuntaan eli oikealle. Sen jälkeen hyrrävoima ottaa tilanteen hallintaansa. Moottoripyörä alkaa kaartaa kallistuksen suuntaan oikealle.

Vasemmalle haluttaessa työnnetään tietysti vasenta ohjaustangon päätä eteenpäin.

Jos kaartamista halutaan jyrkentää, työntämistä lisätään. Kun se halutaan lopettaa, aletaan työntää ohjaustangon toisesta päästä.

Jos noudattaa ”naapurin pojan neuvoa” ja kääntää ohjaustankoa siihen suuntaan, mihin haluaa kaartaa, lopputuloksena on kaarros juuri toiseen suuntaan.

Kääntäminen

KUN autolla pyritään väistämään vaara kääntämällä ohjauspyörää vasemmalle, moottoripyörällä vastaava toimintamalli saa aikaan kaartamisen väärään suuntaan eli oikealle.

Kuten aikaisemmin totesimme, lähes jokainen osaa kaartaa mutkissa automaattisesti. Miksi suoralla tiellä tilanne on toinen?

Olemme keskustelleet aiheesta monen kokeneen motoristin kanssa. Vaivihkaa ja viimeistään saunan lauteilla ilman todistajia jokainen muistaa omakohtaisen tapauksen, jolloin on joskus ajanut tiessä olevaan kuoppaan tai osunut ajoradalla olevaan kiveen tilannetta itsekseen jälkikäteen hiljaa häveten.

Edessä näkyvä mutka antaa optisesti korvien välissä olevalle tietokoneellemme selkeän informaation kaartamisen tarpeesta. Kovalevyllämme on myös valmis toimintamalli siitä, miten se tehdään. Yhtäkkiä edessä oleva este on toinen juttu. Se ei enää olekaan rutiininomainen tilanne. Vaihtoehtomallina tajuntaan iskee myös jarruttaminen.

Voi olla, että automiehen reaktiot saavat tällöin vallan. Ohjauspyörää käännetään vaarasta poispäin! Mutta kun käsissä onkin moottoripyörän ohjaustanko, moinen toimenpide aiheuttaa sen, että pyörän ajolinja ei suuntaudukaan vaarasta poispäin, vaan vaaraa päin.

Kaartamisen asemasta suoraan ajaminen edellä mainitussa tilanteessa on yksioikoisempaa selittää. Henkilö, joka ei hallitse moottoripyörän ohjaamisen teoriaa, voi hätääntyessään ryhtyä kahteen toisensa eliminoivaan toimenpiteeseen.

Toisin sanoen kuljettaja ryhtyy ohjaamaan moottoripyörää samanaikaisesti vartalollaan ja ohjaustankoa työntämällä, mutta tekee tämän siten, että jompikumpi toimenpide pyrkii kallistamaan moottoripyörää yhteen suuntaan ja toinen toimenpide vastakkaiseen suuntaan. Tämän seurauksena pyörä menee suoraan eikä kaarra haluttuun suuntaan.

Kaartaminen

OHJAUSPYÖRÄÄ oikealle ja ohjaustankoa vasemmalle. Nämä autolla ja moottoripyörällä täysinerisuuntaiset toimenpiteet saavat aikaan samaan suuntaan johtavan kaartamisen. Pahassa paikassa oikean ja väärän toimenpiteen välillä on kuoleman kokoinen ero.

Hyrrävoimaa pitää osata myös varoa. Jos esimerkiksi kuljettaja kääntyy oikean kautta keskustelemaan matkustajan kanssa, myös hänen ylävartalonsa voi alkaa kallistua oikealle.

Tämä aiheuttaa automaattisesti pyörän kallistumisen vasemmalle ja kaarron alkamisen välittömästi yli keskiviivan vaikkapa rekan keulaan.

Video. Motoristi Survival. Havainnointi, Ratkaisu, Suoritus




1. Velipojan luo 23.4.12 puita pienimään. Suzuki toimii hyvin tavarankuljetuskäytössäkin.

2. Suzuki Savage ja BMW 1000 RS. Valmistaudumme 28.4.12. Vappuajelulle.

3. Kaverin luona selostamassa tänään 1.5.12 ajamaani reittiä.

4. Lisävalot toimivat 1.5.12. = 2x50 W.

5. Piipahdimme kamun kanssa 13.5.12 Orivedellä. Yöllä palatessa oli pakkanen ja märjät hanskat jäätyivät käteen kiinni.

6. Tulossa Kauhavalta 27.5.12. Kuvauspaikka ennen Vöyriä

7. Olisiko hänen 1950 luvun talviajo. Vuonna 2011 kamuni retusoima kuva

8. Komea musta kukko kanojensa kanssa 15.6.12 ja mopetit saa pysyä silloin taustalla

9. Velipoika sovittaa itseään 15.6.12 Savan selkään

10. Kaffee teki hyvää ja juttua piisaas 15.6.12 Mutta taas matkaan

11. Jussikin jo tulossa 22.6.12 Kaverin luona poseerattavana

12. Ajelulla jossakin 2.7.12 Muistelen että oli tosi lämmin ilta

13. Rivieraa ja lämmintä riitti 2.7.12

14. Kuvattu Virroilta 11.8.12 Herrakosken kanavalta. Tulossa Keskisuomesta

15. Kävin katsomassa yhtä metsäpalstaani 22.8.12 Taustalla Ylistaron kirkko
Kilometrejä sadekesänä v. 2012 tuli: 12720 - 7879 = 4841 km

Tyhjäkäyntisuuttimen asetus. ( Paukkumisen estosäätö. 10.6.2012 )

- Alkoi naapurien ja omien ikkunalasien helinä sekä karmeet satunnaiset paukahdukset kaasua vähennettäessä kylillä ja kujilla ottamaan jo niin paljon pattiin ja kun tiesin kauan ulkomaan blogeja lukeneena mistä oli kysymys; otin sen pienen sinisen idle-säätömensselin pakista ja hieman säätelin.
LOPPUTULOS: nopea, helppo-tekoinen, pysyvä helpotus paukutuksiin jo 12 vuoden kokemuksella. EI Pauku enää ;=)

Tee siis näin:

- Moottori pysäytettynä; käännä tyhjäkäynti seosruuvi (oikealla) pohjaan asti, ja avaa se sitten kaksi täyttä kierrosta.
- Käynnistää kone ja säädä isoa joutokäyntinopeuden ruuvia (vasemmalla) niin että tyhjäkäynti kierrokset nousevat hieman.
- Ruuvaa taas seosruuvia auki / ulospäin hitaasti, 1/4 kierrosta kerrallaan (odota hetki joka säädön jälkeen), kunnes kierrokset alkavat pudota.
- Tästä asennosta, kierrä 1/4 kierrosta sisälle / kiinni kunnes kierrokset putoavat uudelleen (odota hetki eli noin 20 s. joka säädön jälkeen)
- [ käännät ruuvia tällä hetkellä oikealle tyhjäkäynti alueelle päin].
- Laske kierrosten lukumäärä "kiertää liian kovaa ja huonon tyhjäkäynnin" välillä ja käännä ruuvi niiden puoleenväliin.
- Säätö alkaa olla aika lähellä ihanteellista tyhjäkäyntiseosta, jos pääsuutinkin on oikean kokoinen.
- Näin säätämällä loppui paukuttelu kokonaan kaasua höllätessä ja sammutettaessa ehkä joka 3. kerralla kuuluu ainoastaan vieno ja hiljainen: puf ....
- Suosittelen tätä (5 n) viiden minuutin säätöä Savan paukkumiseen kyllästyneille.

Vikaa savamopossa, ei ota kierroksia, kulkemaan pääsi avustamalla hieman ryypyllä. 06.07.2012

- 1. imuvuoto, 2. pääsuutin tukossa, 3. kannenpaffi, 4. venttiili, 5. mäntä vai 6. sähkövika, HMMM ?   Otetaan selvää.
Vaihtoehto 2. oli oikea arvaus. Taas pörisee.

Tankki tyhjäksi ja irti, lesta irti, sitten kaasari keittiön pöydälle.
Kaasutin atomeiksi eli kaikki ruuvit irti ensiksi alakaukalosta ja sieltä suuttimet pöydälle sekä kolmen xyleenikylvyn jälkeen puhdistettuina takaisin.
Pääsuutin oli vihreänkeltaisen karstan tukkima.

Karsta oli kotoisin kohoista ja tarkemmin sanoen niiden tinauksista.
Oletan että E98 5 bensiini tai jonkinlainen messinginkato oli käynyt kohojeni kimppuun koska niiden keski tinauskohdista irtosi kellanvihreää karstaa joka oli päässyt myös keskellä sijaitsevan pääsuuttimen reikään ja lopettanut ajoni.
Oli vain pääsuutin tukossa.


KATSO välillä autoremppaa

Kytkinvaijeri irtipoikki yläpäästä 26.8.2012

Onneksi napsahti kotona hajalle. Uusi löytyi MC-Scatterilta hintaan 19,90 € ja sain kytkimen kahdessa päivässä kuntoon. Kiitoksia MC-Scatter ;)



Tommonen päälle ja baanalle

Mopotietoa
   
Malli ja vuosi: Suzuki LS 650 Savage, 1996.
Kategoria: Cruiser, Custom.
 
Moottori ja vaihteisto
Iskutilavuus: 652.00 cm3       Kiristysmomentit
Halkaisija x Iskunpituus: Männän halkaisija Ø 94 mm x Iskun pituus 94 mm.
Moottori tyyppi: Yksisylinterinen, neli-tahti, SOHC, 4-v.
P HP / KW @ RPM. | P HP/L | 38 HP / 28 KW @ 5400 RPM. | 47,5 HP / L  | 8,5:1
Puristus-suhde. Puristuspaine jos ihan kaikki asiat ovat kunnossa: 10,79 kg/cm2
Puristuspaine mittaus: Kaava: 0,127 * dynaaminen puristussuhde (8,5) * 10 = ~ 10,79.
Vääntö: 50 Nm / 3400 RPM on painoon nähden riittävä.
Tyhjäkäynti: 1000 - 1200 rpm.
Polttoaineen syöttö: 40mm Mikuni BS40SS, tyhjäkäynti ruuvi: 2 / + - 0,5 kierrosta. Suositus 1.75 r.
Venttiilit: 4 kpl, Ø imu 2x33mm, Ø pako 2x28 mm.
Jäähdytystapa: Ilma / Öljy.
Vaihteet: 5 - pykälää + vapaa | 1 alas, loput ylös. | Vihreä vapaavalo.
Vaihteiston tyyppi ja vetotapa: Manuaali, synkronoitu. Hihna, 133U-14M 40.0 (133hammasta) tai ketju.
Moottoriöljy: 10W40, 20W50 tai 10W30, ainoastaan mineraaliöljy.
Öljyn määrä: 1,8L | 2,0 - 2,1L | 2,4L ( ilman suodatinta | suodattimen kanssa | kuivana ).
 
Jarrut, koko | pyöräkoot | renkaan ilmanpaine: yksin / kaverin kanssa
Etupyörä: 1 levyjarru, Ø 260 mm | 100/90 19" | ilmanpaine: 2 / 2,25 bar.
Takapyörä: Rumpujarru, Ø 160 mm | 140/80-90 15" | ilmanpaine: 2 / 2,5 bar.
Etu jousitus: Hydraulinen öljytäytteinen teleskooppijousitus.
Tuubi Ø 38 mm. Öljy SAE15 0,447 L per putki
Taka jousitus: Kaksi mekaanisesti säädettävää hydraulista Kayaba iskunvaimenninta.
 
Painot, mitat ja koot
Kuivapaino: / Pyörä+kuski: 160.0 kg / 160kg + ~80 kg = ~240 kg.
Paino täydellä tankilla 171 kg
Suurin kokonaismassa: 355 kg
Teho/paino suhde: 0.24 Hv/Kg. | Paino/teho: 4.166 Kg/Hv | Pyörä+kuski+varusteet: 6.25 Kg/Hv.
Kokonaispituus: 2190 mm.
Kokonais leveys: 775 mm - ...
Maavara: 135 mm -.
Istuimen korkeus: 700 mm - .
Akseliväli: 1480 mm -.
Tankin koko / varatankki: 10,5 L / 2.5 L. 250 ATV Raptor hana.     Bensiini laatuvaatimus: 98E
Kulutus / 100 km 4 - 6 l
Ajomatka täydellä tankilla n. 200 km
 
Sähköjärjestelmä
Akku | Lataaminen: Esim. Yuasa YB14L-B2, 12 V 14 Ah | Lataaminen 0,8 - max. 2A --> 24-10h
Laturi: 15 A, n.210 W / 5000rpm
Sytytys: Elektroninen säädin, HALL anturi, normaali puola, res.tulppa
Käynnistys: Sähköllä, startti 0.7kW, automaatti puolipuristin solenoidilla
Sytytystulppa: NGK DPR8EA-9, ND X24EP-U9
Sulakkeet: 1- 2kpl 20A NRO 1. lattasulakkeet: 1. Valot ym , 2. Puolipuristin
 
Lisätietoa
Kiihtyvyys: 6.3-8,1 s   0-100 km/h
Huippunopeus: 100  - 180 km/h riippuen kunnosta sekä asetuksista
MotorCycle Handyman: Lataa 630 kuvan Zip koneellesi
Manuaali Suomeksi 7,7 Mt: Manuaali Suomeksi 56 sivua
Korjausopas Pikavalikolla 73 Mt: Suzuki LS-650 Savage, korjausopas 1986-2004 368 sivua
Sähkökuva Suomeksi 371 Kt: Lataa PDF koneellesi
Osalistaus hintoineen: Osalistaus
Osalistaus kuvat ja hinnat Suomesta: Nakkilan Pyörä ja Mopo
Osalistaus kuvat ja hinnat: alpha-sports.com/suzuki parts
Kaasuttimen räjäytyskuva 289 Kt: Mikuni BS40SS kaasuttimen isokokoinen suomennokseni, värikuva
Savageforum: savageclub.org
Saksalaistyyppinen Jakoketjun kiristin TBKS3.pdf
Ajo Hanskassa Jokaisen motoristin perusopas
				Lapinmies:

Vaimo pyysi minua menemhän kioskille hakemhan tupakkia.
Mie heitin takin päälle ja kävelin kioskille ja hoksasin, että son jo kiini.
Mie aattelin sitte mennä pubhin siinä vieressä, tupakkiautomaatille.
Sielä mie näjin tosi kaunhin tyvären, jonka kanssa mie aloin sitte raatata.
Motimma muutaman oluen, yks asia johti pian toishen ja pian molimmaki naisen kämpillä.
Hauskanpijon jälkhin mie huomasin, että kellohan oli jo kolome yöllä ja sanoin:
"Voi heleketti, onko juuri nuin myöhä! Akka tappaa minut!
Onko sulla moottoriölijyä?" Nainen antoi mulle öljiyä, jota mie hieroin käsihin ennenkö lähin kotia.
Vaimo oli oottamassa ovensuulla ja soli tosi vittuuntunu.
"Missä helevetissä sitä ollhaan taas oltu?!" Se möykkäs.
"No, se on nyt silhen, että mie menin kiskalle, niinkö sie pyysit, mutta soli jo kiini.
Niinpä mie menin pubhin tupakkiautomaattille.
Siellä mie näjin heleketin upean tyvären ja siinä otimma muutaman paukun ja yhtäkkiä mie hoksasin että molin typykän kämpillä 
ja eikö sänkhyn", mie selitin.
"Ai niinkö? Näytäppä niitä käsiäs mulle!" vaimo tiuskaisi. Se näki käjet aivan öljiyssä ja sano:
"Saatanan valehtelija!! Solet taas ollu rassaamassa sitä helevetin lynksijäs!!

Pientä säätöä (English)

1.   Tyhjäkäyntiseos säätöruuvi,     Kaasarin säätö
2.   Keskialueen voima, neulan säätö     Mikunin suuttimet
3.   Äänenvaimennin
4.   Imupuoli
5.   Kaasuttimen uusiminen
6a. Sylinterin poraaminen / Ylikoon mäntä
6b. Jyrkempi nokka-akseli,       Jyrkempi nokka-akseli 2
7.   Pakokaasujen virtaukset,   Pakokaasujen virtaukset 2



Vastusten värikoodit  |   Valuuttalaskuri  |   Ohmin laki laskuri  |   Rengaslaskuri  |   Perävaunutietoa


Kallistelua vuodesta 1966 | Moposivuja ladattu 78371 kertaa 18.03.2012 lähtien | Updated maybe even more mobile friendly: 27-10-2024 | © sivustot.net