115 katselua

Asiaa EVLUT kirkon ja yleensä uskontojen toiminnasta

Uskonnosta

Mielestäni homokeskustelu tyhjänpäiväisenä ja ketään muita kuin lukuisia homo ja lesbopappeja hyödyttämättömänä oli keskustelua turhista, näennäisistä + epäoleellisista asioista KD paras mainos tällä hetkellä: Päivi Räsänen raapaisi ehkä normiuskovaisen silmää luterilaisenkin kirkon arvoihin, toimintaan ja nykyajan oikeudellisiin toimintatapoihin.

Vaikkei kirkkojen epäsuosioon johtaneita asioita tai uskontojen alasajoa yleensä, puheeksi ottanutkaan, toki on muitakin kolumnissani käsittelemättömiä asioita tämänpäivän tilanteeseen.

Kirkon entisistä arvoista

Ne arvot eivät olleet v.1184-1834 euroopassa kovinkaan korkealuokkaisia, ihmisläheisiä tai oikeita ns kirkkoinstituution harjoittaman 650 vuotta kestäneen inkvisition aikana;  joukkomurhia, kidutuksia ja muita äärimmäisen väkivallan osoituksia ! Mm. Sodomia (homoseksuaalisuus), eläimiin sekaantuminen, noituudesta epäily ja kaksinnaiminen johtivat inkvisition kuulusteluihin.

Miksi kirkolla on aina vaan inkvisition eli: tutkinnan/syytöksen/tuomion suosituksen/toimeenpanon hyväksynnän poistumisen jälkeenkin:

1. Veronkanto oikeus 1,3 snt / € s. 37
2. Hautaamisoikeus/velvollisuus niille jotka ovat koko elämänsä ajan veroa maksaneet.
3. Epämääräinen ihmisten siunaamisoikeus (huuhaata)
4. Vihkimisoikeus (epävirallinen, ei perustu maanpäälliseen lakiin)
5. Homojen ja lesbojen rukoilu velvollisuus (tulossa)
6. Muita kummallisia ja kalliita seremonioita

Ja perustuvatko kyseiset nautintaoikeudet:
a) kirkon, b) valtion c) molempien yhdessä joskus sopimiin lakeihin

Minkä nimisen aivan tavallisen ihmisen toimesta ?

Väkeä on nyt kappalemäärältään vähemmän tarpeetonta kirkollisveroa maksamassa. Onneksi.

Miksi kirkolla ei ole enään oikeutta tuomita ihmisiä kuolemaan, kiduttaa, tappaa, hukuttaa noitina ? Mikä heikotus kansankirkkoa vaivaa ?

Älkää evl kirkon, ei välttämättä tiettyjen puolueiden jäsenet, esiintykö erehtymättöminä tai aina oikeaa asiaa ajavina koska ennenkin ja nykyaikana turhan asian eli usko varjolla on joukkosurmattu miljoonia syyttömiä ihmisiä, pakkoverotettu, kidutettu, riistetty, ym …

Kirkollis vaalihuijauksesta

Äänestysprosentti muka nousi 2010 = 17,5 %. Tämähän tylsää matematiikkaa on, muka 3 % äänestysaktiivisuuden nousu.

Äänestäjiä oli vähemmän kirkosta eronneiden määrän vuoksi. Eroajien määrä on ollut massiivista kpl määrältään / vuosi.

Edellisten kirkollisvaalien ään. 2006 = 14,5 %  joihin allekirjoittanutkin taas ties kuinka monennen kerran turhaan otti osaa. Kirkollisvero (haitat) olivat n. 400 € / vuosi entisaikojen Inkvisiittorien hyväksi.

Kirkolla oli myös HAUSKAT hätäsäännöt äänestysprosentin nostamiseen vaikkeivät ne tietenkään äänestäjämääriin auttaneetkaan:

Alaikäraja laskettiin 16 v, äänestämään pääsivät kirkkoon kuulumattomat, äänestää sai myös toisen puolesta ja useamman kerran.

Maalliset lait eivät ole ennenkään kirkkoa koskeneet, mutta sirkustemput menivät nyt kyllä ihan överiksi !

Naurettava, epätoivon ilmentymä ja oikeudellisesti alaikäisiin kohdistuva laiton toimenpide, rikoslainsäädännöstä löytyy rangaistus kirkolliskokouksessa tällaisen äänimääränlisäyksen ”hätäpelastuksen” hyväksyjille.

Entäpä luterilaisten tai katolisten alaikäisten ja onnettomien uskoon tai uskoviin tai hätätapauksissa pappeihin tai piispoihin turvautuvien hyväksikäytettyjen poikien ja tyttöjen alaikäraja ? Pitäisikö se nostaa myös 16 vuoteen ?  p…kele !

Samoin se että kuka tahansa mistä tahansa sai käydä vaikka kolmenkymmenen seurakunnan vaaliuurnilla ja äänestää vielä sukulaisten ja tuttujenkin puolesta kuulostaa uskomattomalta potaskalta jopa kirkonkin taholta, tuleepa inkvisitio ja oikeusmurha mieleen

Aivan pilipali turhan organisaation äänestyskäytökseltä kuulostava menettely

Yleensä Luterilaisista, Katolilaisista tai uskonnoista

Miksi joku maksaisi yli 900 vuotta sitten ennen syntymäänsä voimassa olleen järjestelmän (instituution) oikeusturvan rahastusmaksua enään ?

Aivan oikeinhan oli Räsäsen saada sanoa oma henkilökohtainen kantansa suhteestaan tai oletetusta kirkon suhteesta tai oletetusta puolueensa suhteesta homoseksuaalisuuden hyväksymiseen muttei piispojenkokouskaan vielä pappien kantaa homo/lesbo parien vihkimiseen muuttanut.

Suomen EVLUT kirkko on enään vain 200-300 vuotta ajastaan jäljessä, muuallapäin maailmaa asiat on vielä hassummin.

Kansa äänestää aina jaloillaan ja tässä tapauksessa kukkarollaankin.

Odottelen aika pian tulevaksi hetkiä kun kirkolliselle ennenvanhaiselle Inkvisiittorille, kirkkolain toteuttajille ja kansanmurhan edistäjille sekä ns. noitien hukuttamalla sekä hirttämällä suosittelijoille annetaan samalla mitalla eli turhaan maksetut sadattuhannet mirjardit otetaan muun muassa LUTERILAISILTA kirkolta kotio pois kuleksimasta.

Piispat ja Papit; pitäkää kirkkoviineistänne ja hopeistanne lujaa kiinni, maan, hopeiden ja omaisuuksien jako alkaa ennenkuin arvaattekaan …..

Kas kansanedustajillahan on valta meidänkin maassamme. Ja minäkin edustan kansaa.

Ps. Oletteko muuten tienneet että kirkko kielsi minulta inkvisition uhalla henkilökohtaisen virsikirjan esilläpidon 3 v sitten ? Kerron siitä toisella kertaa.

Ristillis Demokratiaa muualta

Päivi Räsäsen blokista 29.10.2010: Poliitikollakin on uskonnonvapaus

Pääministeri Mari Kiviniemi varoitti 19.10. sekoittamasta uskontoa ja politiikkaa. Kuitenkin hän itse esitti kirkolle vaatimuksen: ”Ihmisten tuomitseminen ei kuulu kirkon sisälle.”

Kommentoin: Mari kuten koko euroopan väestö jo vuodesta 1834 tietää inkvisition ajan olevan jo ohi.

Vihreä Liitto kannattaa seurakuntavaaliteeseissään sitä, että kirkko siunaa kaikkien sitä toivovien liitot. Monet kansanedustajat ovat esittäneet vaatimuksen homosuhteiden siunaamisesta kirkossa. Miksi näitä poliitikkoja tai puolueita ei syytetä uskonnon ja politiikan sekoittamisesta tai kirkon asioihin puuttumisesta?

Kommentoin: Kirkon asioihin puututaan pian rautaisella kädellä. Näin on käynyt ennenkin. Kun laiton veronkanto lakkautetaan loppuu siunaamiset, tuomitsemiset, turhat kirkonmenot ym. oudot liturgiat sekä tekopyhien ajankulu insestipappien hirmutyöt.

Poliitikoille sallitaan vapaus esittää liberaaleja näkemyksiä kirkosta ja uskosta, sen sijaan klassiseen kristinuskoon perustuvat mielipiteet tuomitaan uskonnon ja politiikan sekoittamiseksi.

Kommentoin: Klassiseen kristinuskoon Päiviseni kuuluu nyt vaan tuomita sinut huonojen mielipiteidesi vuoksi koska ne eivät ole tarpeeksi liberaaleja, ajattelehan parin viikon takaisia kommenttejasi: ne ovat 1300 vuotta vanhoja, teesejä ajalta kun lesboja luultiin sairaiksi.

En hyväksy vähemmistöjen ihmisoikeuksien polkemista tai syrjintää. En ole missään kyseenalaistanut homoseksuaalien ihmisarvoa. En ole vaatinut homoseksuaalien ”eheyttämistä”. Jos seksuaalinen poikkeavuus tai muu riippuvuus häiritsee ihmistä itseään, hänellä tulee olla oikeus saada tukea. Ihmisen seksuaalinen identiteetti voi muuttua asteittain suuntaan ja toiseen. Lailla ei voida säätää ihmisten yksityiselämän moraalisia valintoja.

Kommentoin: Sinäkö olisit oikea olio ihmisarvon tai suuntautuneisuuden kyseenalaistamiseen. Entä jos seksuaalinen poikkeavuus häiritsisi Päivi Räsästä / jotakuta muuta ihmistä voisiko hän silloin saada tukea muuttuakseen asteittain vuoden syklillä lesbiaanisuudesta heterogeenisyyden kautta homogeeniseksi. Olisi kyllä mukava nähdä yleensä ottaen joku laki joka joskus toimisi täydellisesti. Äkkiä ne lait laatii muttei kansa niistä piittaa …

Sen sijaan kannatan avioliittolain säilyttämistä nykyisellään. Puoluevaltuustomme on yksimielisesti torjunut ehdotukset sukupuolineutraalista avioliittolaista.

Kommentoin: No voi herranjee etkös ole lääkäri, jos parantaisit ne homoveljekset jotka haluaisivat naimisiin keskenään, osaatko ? Eihän siitä ajasta montaa vuotta ole kun kristillis demokraatit  väittivät esim homoutta sairaudeksi ! Muistatko ? ! Kumpi sairaus olisi vaikeampi parantaa: veljesrakkaus vai se että ovat homoja ja haluavat sukupuoliaktiivisesti avioliittoon ?  …

Puolueen tehtävä ei ole määritellä sitä, mikä on syntiä tai miten ihminen pelastuu, mutta jokaisella kristityllä on uskonnonvapauteen perustuva oikeus kertoa uskonsa perustasta.

Kommentoin: Kirkon tai uskonnon tehtävä ei ainakaan ole tuomita tai parantaa sairauksia, muuten mikä kirkon tehtävä onkaan ? Ei mikään muu kuin pyörittää turhaa organisaatiota ikimuistoisella veronkanto-oikeudella. Ajattele jos eurojen tulo kirkkoon lakkaisi kokonaan mitä tapahtuisi ? Ei mitään erikoista. Minun tehtäväni on sanoa se ihmisille, uskon nimittäin siihen että näin tapahtuu …

Kristittynä toivon, että seurakunnat olisivat armoa tarvitsevien yhteisöjä, joihin erityisesti syrjityt ja kiusatut ovat tervetulleita. Kirkon jäsenenä ajattelen, että kirkko syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan koko totuutta, lakia ja evankeliumia. Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muistakin avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Homoseksuaalit ystäväni ovat samassa rintamassa kanssani asiassa.

Kommentoin: Ketäs muita kuin liittoon haluavia syrjittyjä homoja oletkaan kiusannut viime aikoina, eikä ne homelot jumalan sanaa halua kuulla vaan vihkikaavan. Kirkko nimenomaan syyllistyy syrjintään kun käyttää syyllistäviä sanoja ja kirkon sisällä tapahtuva kiusaaminen ja syrjintä on maineeltaan maan sekä maailmankuulua, tuskin homopojat syntinä suhdettaan pitävät …

Yhdenkään miehisyys tai naiseus ei ole täydellistä ja eheää. Ihmisen ei tarvitse ”eheytyä” saadakseen synnit anteeksi.

Kristinusko ei ole lain, vaan armon uskonto. Hyvillä teoilla, moraalisilla valinnoilla tai uskonnollisilla ansioilla ei kukaan pelastu, ainoastaan turvautumalla ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen.

Kommentoin: Kirkkolakia pitää pian muuttaa sellaiseksi että se sallii myös ”sukupuoli neutraalit” liitot. Olethan ulkomailla tapahtuneista kuullut kun ihmiset menevät naimisiin: autonsa, koiransa, televisionsa, jopa itsensä kanssa. Pakkoveroa kantavan kirkon käytännön tehtävät ovat niin mitättömiä, ainakaan yhteiskuntaa tai yksilöä eivät eheytä millään lailla, pikemminkin särkevät syntisaarnoillaan, monenmoisilla  tuomitsemisillaan, suvaitsemattomuuksillaan ja puritaanisuudellaan…

Comments are closed.