Hehkulamppuhuijaus eli suunniteltu tuotteen ennenaikainen vanheneminen ja särkyminen

17.2.2011. Suunniteltu vanheneminen keksittiin Amerikassa lääkkeeksi Wall Streetin romahduksen aiheuttamaan lamaan: Bernard Londonin vuonna 1932 kirjoittaman julistuksen johtoajatuksena oli saada kansantalous raiteilleen määrittelemällä tuotteille käyttöikä, jonka jälkeen tilalle tulee ostaa uusi tuote. Termin otti aktiiviseen käyttöön 1950-luvulla teollinen suunnittelija Brooks Stevens. Hänen mukaansa jatkuva kysyntä taataan sillä, että kuluttajat saadaan ostamaan uudempia ja parempia tuotteita aikaisemmin kuin tarpeellista. Suunniteltua vanhenemista tuetaan mainonnalla ja luotottamisella.

Mitä siitä tulisi, jos kaikilla olisi jo kaikkea ?

Kestävyyttä ei pidetä valmistajien etuna. Dramaattisin esimerkki on hehkulampun tarina. Ensimmäiset hehkulamput olivat käytännössä ikuisia, mutta massatuotelamppujenkin markkinoinnissa käytettiin lupausta 2 500 tunnin paloajasta. 1920-luvulla syntynyt kansainvälinen Phoebus-hehkulamppukartelli kuitenkin määräsi sakon uhalla, että kaikkien valmistajien lamppujen tuli kysynnän varmistamiseksi kestää vain tuhat tuntia. Insinöörien uurastuksen tuloksena vuonna 1940 kaikkien hehkulamppujen paloajat oli saatu laskettua määrättyyn normiin.

Vaikka kartelli purettiin oikeusteitse vuonna 1953, muutosta ei ole tapahtunut – päinvastoin, ajattelu on laajentunut muihinkin tuoteryhmiin. Valmistajat seuraavat made to break -konseptia vapaaehtoisesti, sillä se on taloudellisesti kannattavaa. Eikä tämä koske vain elektroniikkaa: naiset saattavat kiinnostua tiedosta, että hajoamattomat nylon-sukkahousut on keksitty jo kauan sitten.

Luonnonvarojen holtittoman tuhlauksen lisäksi kestämätön suunnittelu aiheuttaa valtavat määrät jätettä, jota kuskataan kolmansiin maihin, kuten Ghanaan. Koska elektroniikkajätteen vienti on kielletty, terveyshaittoja aiheuttavaa romua kutsutaan second-handiksi. Ghanassa, jossa länsimaista poisheittokulttuuria pidetään järjettömänä, osa laitteista korjataan ja niistä poistetaan arvokkaat, kierrätettävät materiaalit. Jäljelle jää kuitenkin maisemaa ja maaperää saastuttavaa materiaalia.

Olisiko aika kypsä muutokselle ?

Kuluttaja on umpikujassa. Valintaa ei ole, sillä valmistajien mukaan rikkoutuneen tuotteen korjaaminen on mahdotonta: varaosia ei saa ja/tai rikkoutuneen osan vaihtaminen on vaikeaa, mikä nostaa korjauskustannuksia. Jos et suostu ostamaan uutta, vaihtoehtona on olla ilman – tai korjata itse. Dokumentissa seurataankin tulostimen korjausprosessia. Siihen oli asennetty siru, jonka laskuri lopetti laitteen toiminnan tietyn sivumäärän tulostamisen jälkeen. Kun laskurin nollasi, tulostin alkoi taas toimia.

Dokumentissa annetaan kuitenkin toivoa. Kuluttajat ovat jo alkaneet esittää valmistajille tuotteiden etiikkaan ja ympäristöystävällisyyteen liittyviä laatukysymyksiä, joista joihinkin haetaan päätöstä oikeudesta. Dokumentissa käydään läpi oikeusjuttu, jossa Apple pakotetaan antamaan iPodin alunperin alle vuoden ikäiselle akulle kahden vuoden takuu.

On jokseenkin ymmärrettävää, että 1930-luvulla ihminen ei vielä nähnyt luonnonvaroja rajallisina eikä jäteongelmaa todellisena. Kummallista kuitenkin on, että yhteiskuntamme perustuu vielä sata vuotta myöhemminkin tälle rajattoman kasvun ja poisheittämisen ajattelulle, vaikka tiedon määrä ja saatavuus on lisääntynyt.

Huijataanko meitä ? Tietenkin. Haittaako se meitä ? Sinä päätät. Hehkulampustakin on jo patentoitu versio, jonka paloaika on 100 000 tuntia. Kukaan ei vain valmista sitä.

Uusi Musta Lisää aiheesta: Halvat kodinkoneet hajoavat entista nopeammin

Vastaa viestiin

You must be logged in to post a comment.