JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA AUTOMAATTI TEKSTI

Olin niin innoissani tulevasta matkastani, että pakkinikin meni ripulille. Päätin korjata tilanteen heti, joten kipitin aamuyöllä leseitä popsivan naapurini oven taakse. Sain rimputtaa aika kauan ennen kuin hölmistynyt risuparta tuli avaamaan ovea. Selitin nopeasti naapurilleni, että olen lähdössä matkoille ja tarvitsisin lainaksi suolihuuhtelupussia. Eläinaktivisti virkosi hetkessä ja painui kämppäänsä. Hetken kuluttua se roikotti mukanaan ihmeellistä pussi-letku-yhdistelmää. Lupasin palauttaa pussin puolen tunnin kuluttua, jolloin naapurini pillastui, ”no et jumalauta varmaan tuo sitä takaisin. Työnnä se vaikka perseesees, mutta tänne sitä et tuo!”. Olin aivan ihmeissäni, sillä perseeseenhän mä sitä olinkin työntämässä?!

Tein itselleni virkistävän suolihuuhtelun, jollaista en tosin koskaan aiemmin ollut tehnyt. Luulen, että se kuuluu tehdä kädenlämpöisellä vedellä eikä jääkylmällä, kuten minä tein. Olo oli kuin koe-eläimellä kun oli perse pystyssä, letku hanurissa ja jääkylmä vesi solisi pakoputkeen. Kyllä olisi nolottanut jos esimerkiksi lupatarkastaja olisi raapaissut oven auki ja löytänyt mut tästä pyhästä toimituksesta. Lopulta sain puristettua viimeisetkin tipat rectumista pihalle. Pohdin, että mitä tekisin suolihuuhtelupussille. Ajattelin, että naapurini ei pyytänyt pussiaan takaisin, koska ei halunnut enää tulla herätetyksi. Niinpä huomaavaisena naapurina kirjoitin paksulla tussilla pussin kylkeen: ”KIITTI LAINASTA”, ja tuikkasin koko kapineen hänen postiluukustaan sisään. Nyt olin valmis lomalle.

Lentoasemalla oli porukkaa kuin pipoa vaikka olikin aamuyö. Testosteroni-tasoni oli varmaankin kohonnut hälytyslukemiin, koska jokaisen lentovirkailijankin näkeminen koski... Koneessa matkustajia muistutettiin moneen kertaan, että lennon aikana ei saa käyttää matkapuhelinta eikä muita elektronisia laitteita. Aloin tirskua aivan hillittömästi. Vaikka olisin ajatellut mitä tahansa mannapuuron ja ympärileikkauksen väliltä, niin päässäni takoi vain yksi vitun sairas ajatus: Mitähän äskeisestä kuulutuksesta ajattelevat ne ihmiset, joilla on sydämentahdistin? ”Kaikki elektroniset laitteet on sammutettava lennon ajaksi...” Tikahtumishepulilleni antoi lisää vauhtia edessäni istunut vanhempi pariskunta, jotka tiedustelivat huolissaan lennon kestoa? Lentoemännän vastatessa, että kuusi tuntia, painuin vessaan huutonauramaan.

Koneen lähdössä oli joitain viivytyksiä, joten ehdin ottaa pienet nokkaunet. Heräsin kuitenkin varsin pian raikuviin aplodeihin. Säpsähdin pystyyn, jolloin minut painettiin heti alas istumaan ja moitittiin, että nousun aikana ei saa seistä. Kysyin ihmeissäni, että mille täällä sitten annettiin aplodeita. ”Sille, että me noustiin”, vastasi vieruspaikkalainen. Kysyin tältä, että maksaako hän monta tonnia siitä ilosta, että lentokoneyllättäen nouseekin ilmaan? Tämä yritti sopattaa jotain onnettomuuksista jne. Vitutti kun ei tullut otettua mukaan Arto Paasilinnan kirjaa, ”Hurmaava joukkoitsemurha”. Olisin lyönyt sen äijän kouraan puoli tuntia ennen laskua ja sanonut, ”lukasepa siitä kun on vielä puoli tuntia jäljellä”.

26.5 Tiistai

Nähtävästi olin loman tarpeessa, koska heräsin vasta laskeutumisvalmisteluihin. Todella pantavan näköinen lentoemäntä tuli ottamaan multa peittoa ja kysyi, että maittoiko uni? Kiitin Luojaani, että tällä kertaa rakas ystäväni, aamuerektio oli aamu-uninen. Olisi ollut kovin noloa kiemurrella siinä teltassa, ”joo, nukuin tosi hyvin. Hohhoijaa, kyllä oma koti on kullan kallis”.

Laskeutuessamme Las Palmasin kentälle korvani menivät niin lukkoon, että oletin niiden puhjenneen. Harmittelin mielessäni, etten ollut hankkinut itselleni känisevää eukkoa, koska silloin tästäkin kivusta olisi ollut jotain hyötyä. Olin ostanut matkani niin kiireessä, etten tullut kiinnittääkseni huomiota tarkemmin lomakohteeseeni. Seikkailin Gran Canarian lentoasemalla etsien oikeaa bussia. Välillä olin menossa Puerto Ricoon ja välillä MasPalomasiin, mutta aikani kieputtuani oikea kohde löytyi. Minä vietän viikon Play del Inglesissä! Olé!

27.5 Keskiviikko

Ei tarvinnut herätä rannalle, koska heräsin rannalla. Sen verran hiukoi, että päätin teputella läheiseen tavernaan etsimään aamiaista. Jouduin käymään vessassa tarkistamassa, että oliko minuun liimattu joku helvetin ”olen suomalainen”-tarra, kun kaikki baarimikot huusivat jo kaukaa, ”tere tere suomipoika, tule täne. Mitä kuluu kuku luruu?”. Kuuntelin aikani ihmeissäni tätä vitun tenttaamista, kunnes päässäni sumeni. Otin yhtä ”mitä kuuluu”-tarjoilijaa kurkusta kiinni ja karjaisin niin paljon kun kurkusta lähti: ”Ja mitähän vittua se sulle kuuluu, mitä mulle kuuluu, vitun mokkamuna!” Tämän jälkeen sain rauhassa valita mieleiseni ravintolan.

Ihmeellistä kyllä naapuripöydässä oli ruokalista, joissa olivat suomenkieliset sivut, mutta minun kansiostani ne oli poistettu. Lisäksi minua palveltiin englanniksi ja joka vaiheessa muistettiin mainita Sir. Hyvä meininki. Olé!

28.5 Torstai

Meinasin kuolla tänään.

Päätin leveillä kotona jätkille, kusemalla Atlantiin 20.000 yläosattoman naisen katsellessa rannalta. Kävelin rehvakkaasti munia myöten Atlantiin ja aloin kaivaa uikkareiden naruja auki, kun yhtäkkiä jostain tuli Kiinan muurin kokoinen aalto ja vei mut mennessään. Pääni pulpahtaessa pintaan näin ainoastaan pelkää merta. Onneksi tajusin kääntyä 180 astetta, nimittäin rantaan olikin matkaa vain 100 metriä. Sain uitua parinkymmenen metrin päähän rannasta, kun taas aalto paiskasi mut takaisin merelle.

Uin päivän aikana varmasti 20 kilometriä yrittämällä vain päästä pois sieltä vitun Atlantista. Menin aamukuselle Atlantiin, mutta pääsin merestä rättiväsyneenä vasta kello 18.30 paikallista aikaa. Ei ollut muuten enää kusihätäkään. Huomasin, että en ollut ehtinyt laittaa itseeni tippaakaan aurinkorasvaa ennen kusisavottaani. Pitänee mennä suoraan plastiikkakirurgille. Laahustin hotellille nukkumaan. Olé!

29.5 Perjantai

Nukuin kuin tukki. Joka paikkaan koski, en tiedä kummasta se johtui, auringosta vai uimisesta. Menin aamukuselle vessaan. Istuessani pöntöllä aloin aivan hillittömästi itkeä. Ehkä tajusin siinä pöntöllä kykkiessäni, että olin eilen kuolla pienen kusitilkan takia.

Ei tullut mieleenkään mennä rannalle, vaan pidättäydyin turvallisesti hotellin allasalueella. Katselin tiukkaperseisiä akkoja, jotka hyppivät viiden metrin hyppytornista veteen. Lopulta torniin kiipesi vanhempi brittitantta, joka oli varmasti jotain sukua Spice Girlsin Gerille. Tantta oli yhtä lyhyt ja sillä oli niin valtavat kannut, että kuumailmapallotkin tervehtisivät niitä. Haukoin hengitystä nähdessäni valtavat tissit hyppytelineen reunalla. Olin aivan varma, että ainakin toinen noista tisseistä irtoaa, mikäli akka leiskauttaa itsensä alas tornista. Sieltä se kuitenkin tulla molskahti, ja yhtenä kappaleena. Ainakin bosat olivat mielestäni hieman punehtuneet tuon mäjähdyksen jälkeen.

Raapaistuani pari kaljaa liiteriin kokosin rohkeuteni ja lähdin hyppytornin luo. En ollut huomannut, että hyppytorniin veivät kahdet rappuset, yhdet viiteen metriin ja toiset kolmeen metriin. Minä valitsin tietenkin ne kolmeen metriin vievät portaat. Koska minulla on lievä korkeanpaikankammo, enkä ole koskaan hypännyt laituria korkeammalta veteen, päätin lähestyä telineen reunaan silmät kiinni. Kun tunsin varpaitteni alla hyppytelineen reunan, otin kunnon jalat edellä hypyn... ja mäjähdin tasajalka-alastulona suoraan altaan laatoitukselle.

Koko vitun allasalueelle tuli hiirenhiljaista. Kaikki vain katsoivat monttu auki meikäläistä. Olin juuri hypännyt kolme metriä tasajalkaa espanjalaiselle kaakelille. Voi vittu, että koipiin koski. Koitin kävellä mahdollisimman normaalin näköisenä huoneeseeni. Huoneessa avasin litran viskipullon ja upotin jalkani jääkylmään kylpyyn. Päätin, etten lähde huoneesta mihinkään, ennen kuin pullo on tyhjä... ei kun juotu. Olipa onni, että en hypännyt pää edellä. Olé!

30.5 Lauantai

Lähdin kävelemään kaupungille. Olin kuullut, että kävely poistaa säryt jaloista. Törmäsin eräässä kadunkulmassa aivan sini-mustaan mieheen, jonka toinen käsivarsi oli kainaloon asti täynnä ihan uusia Rolexeja. Miehen väristä päättelin, että kyseessä on jonkin uuden mustesuihkutulostimen lanseeraus, mutta nähtyäni kädessä olleet Rolexit päätin ryhtyä pelastajaksi. Nappasin äijää niskalenkillä kiinni ja lähdin raahaamaan häntä kahvioon suojaan. Neekeri nähtävästi säikähti aivan helvetisti, koska se alkoi rukoilla jollain alkuasukaskielellä. Koetin selittää sille, ettei kannata pitää kädessään miljoonien arvoisia kelloja tällaisella paikalla. Rauhoituttuaan hän alkoi kaupata minulle yhtä hienoimmista Rolexeistaan. ”This real Rolex for you only seven thousands...”, tyrkytti kello-ukko. Aloin nauraa, ”tajuatkos sä niggeri, että toi kello on ainakin 100.000 markan arvoinen”. Kauppamies vain innostui, ”Okey, last price for you three thousands!” Kinastelimme varmaan tunnin kellon hinnasta. Lopulta suostuin maksamaan kellosta 2500 markkaa, vaikka tiesin kusettavani kauppiasta pahemman kerran. Kun kaivoin markkoja taskustani neekeri innostui taas. ”No, no 2500 pesetas, 2500 pesetas.” Olin aivan pihalla, eihän se tee Suomen markoissa kuin 92 markkaa. Löin niggerille 2500 pesetaa kouraan ja häivyin. Voi neekeriparkaa, onneksi tulee se Euro.

31.5 Sunnuntai

En olis ikinä uskonut palavan rahaa näin helvetisti etelässä. Toisaalta ranteessani kimmelsi aito Rolex. Lähdin juhlistamaan lomaani syömällä saaren hienoimmassa ravintolassa, koska olihan mulla vielä vähän rulettivoittoa jäljellä. Koska ruokalista oli laadittu espanjaksi, päätin tilata hauskimman nimisiä annoksia. Viereisessä pöydässä oli joku yritysjohtaja, jonka seurana tuskin oli ainakaan hänen oma vaimonsa. Ikänsä puolesta seuralainen olisi kyllä voinut olla hänen tyttärensä, mutta tuskin hän tyttärensä tussua olisi niin avoimesti kuoputtanut? Huomasin, että kelloni kiinnosti äijää. Hän kysyi, että onko tuo aito Rolex? Vastasin, että totta kai. Ostin sen voitettuani mojovan summan ruletissa. Äijän silmät oikein leimahtivat. Nähtävästi olin noussut hänen ”top tenissä” lähelle samaa tasoa kuin hänen vetysuperoksidi-blondattu lumppunsa. Äijä hypisteli kelloa ja kysyi, että voisiko hän ostaa sen eräälle vuorineuvokselle 60-vuotislahjaksi. Sanoin, etten ikinä tule saamaan niin edullisesti aitoa Rolexia, joten unohdetaan asia. Aikansa juotettuaan minua päätinkin luopua kellosta inhimillisestä 29.000 markan korvauksesta. Kävimme vielä illalla yhdessä nostamassa rahani. Pyysin välittämään onnitteluni vuorineuvokselle. Kyllä vuorineuvos yllättyy, kun saa niin arvokkaan lahjan. Olé !